perjantai 25. toukokuuta 2012

Uhkailu, kiristys ja lahjonta

Tänään oli erilainen päivä. Mies oli (ja on edelleen) koko päivän pois kotoa. Olen kai tottunut liian hyvään, mutta normaalisti mies on arkena töissä 8-15 ja palaa kotiin loihtimaan mulle ja tytöille päivällistä. Tänään kuitenkaan näin ei käynyt. Mies on kotona vasta joskus yömyöhällä. Tämä hänelle sallittakoon!

Aamu alkoi sillä, kun ihanainen 3-vuotias kiukkupussipäivänsäde tuli klo 7.55 ilmoittamaan että enää ei väsytä. Kun ehdotin, että mennään sitten aamupalalle, niin olikin itkupotkuraivarien paikka "EIIIII!!! MINÄ EN JAKSA SYÖDÄ!!! MINUA VÄSYTTÄÄÄÄÄÄ!!!" Annoin luvan jäädä köllimään meidän sänkyyn ja lähdin itse katomaan, mitä pienemmälle neidille kuuluu.

Aamupala sujui lähes ongelmitta (Hesaria en saanut taaskaan lukea rauhassa ja kahvia en edes viitsinyt keittää, kun ennakoin että juomatta se jää kuitenkin). Aamupäikkäreille pienempi neiti nukahti silmänräpäyksessä. Aamupäikkärien jälkeen olisin mielelläni lähtenyt tyttöjen kanssa takapihan hiekkalaatikolle istumaan, mutta sepä ei kiukkupussipäivänsäteelle sopinutkaan. Lopulta sovittiin että lähdetään postiin ja kauppaan ostamaan jätksiä. Konflikti jäi melko vaisuksi. Vähän tuli vielä sanomista pukeutumisesta ennen lähtöä ("äiti, haluan lapaset" "tässä on lapaset" "en halua lapasiaaaaaa!!! ")

Postissa kävin pikaisesti pudottamassa paketin toimitettavaksi ja kun tulin takaisin autoon, sain takapenkiltä kehuja: "Hienosti veit paketin äiti. Vautsi!" Kaupan pihassa sain samantyyppisiä kehuja: "Hienosti laitoit auton äiti". Kaupassa neiti  suunnisti määrätietoisesti pakastealtaalle ("se on siellä maitojen luona"), jonka äärellä vetäistiinkin päivän ehdottomasti övereimmät kilarit. "ÄITIIIIII!!!! HALUAN PIENEN JÄTSKIIIIN!!! EI ISOA JÄTSKIÄÄÄÄÄÄ!!!" Uhkasin jättää litran mansikkajäätelön ja pikkuisen mansikkaeskimopuikon molemmat kauppaan jos huuto ei lopu. Kaupasta päästiin ulos pienellä nyyhkytyksellä.

Lounas syötiin rauhallisissa merkeissä. Kumpikaan neiti ei meinannut nukahtaa päikkäreille, ei sitten millään. Pienempi höpötteli ulkona rattaissa ja isompi juoksenteli ympäri asuntoa. Lopulta sanoin kiukkupussipäivänsäteelle, että jos menee nyt heti nukkumaan päikkärit, niin välipalaksi syödään jätksiä. Neiti meni sänkyynsä ja nukahti samantien! Nukkui vielä 1,5tunnin tirsat! Päikkärien aikana ehdin herkutella kaupasta mukaan tarttuneilla sipseillä ja irtokarkeilla (mässäily jatkuu hetken kuluttua sohvalla..), suorittaa pienen jalkakylvyn ja vaihtaa lakat sormen- ja varpaankynsiin!

Päikkärien ja välipalajätskin jälkeen suunnattiin sinne takapihan hiekkalaatikolle (taisin saada hieman väriä selkään), jossa viihdyttiinkin tovi. Päivälliseen kumpikan neideistä ei juurikaan koskenut. Pikkukakkosen ajan selvittiin suuremmilta erimielisyyksiltä (tässä välisää ehdin siivota keittiön ja ripustaa pyykit). Lastenohjelmatarjonnan loputtua alkoi päivän pisin tunti. Kaikki oli hankalaa ja mistään ei tullut mitään. Tunnin aikana tuli käytetty kaikkea kolmea, uhkailua, kiristystä ja lahjontaa. Vihdoin kello oli seitsemän ja pääsin iltapuuron keittoon. Yleensä en kamalasti osallistu iltatouhuihin, mutta tällä kertaa selvisin voittajana puurosta, hammaspesusta, vaipanvaihdosta, vaatteitten vaihdosta ja iltasadusta. 

Pikantin lisän päivään toi oma väsymys (siskoistaan poiketen mahan asukas pitää öisin hereillä ja aiheuttaa mönkimisellään tauottomat pissihätäkohtaukset) ja kaikesta poukkoilusta aiheutuneet supistukset. Masu on kokoajan ihan hellänä ja liian täynnä. Viikonloppuna vaan löhöän, enkä tee mitään.

Hatun nosto kaikille niille, jotka tekevät tämän kaiken joka päivä yksin. Suuresti kunnioita myös niitä ystäviäni, jotka selviävät yksin päivästä lasten kanssa useammin kuin kaksi kertaa vuodessa. Olette mun sankareita!

2 kommenttia:

  1. Ollaan kumpikin toistemme idoleita ♥

    VastaaPoista
  2. Kuulostaapa tutulta, tosin täällä vain yhden uhmakkaan kanssa. Me vietetään arkena normaalisti klo 7.30-18.30 välinen aika ihan keskenämme. Kiva kuulla että muillakaan se aika ei mene ihan kuin Strömsöössä ;D

    VastaaPoista