sunnuntai 9. syyskuuta 2012

Syksy

Uuden kodin piha on VALTAVA! Ja sieltä löytyy huomattavasti enemmän hyötykasveja, kuin vanhan kodin pihalta (kyllä meillä oli vähän mansikoita ja kirsikkatomaatteja!) Nyt pihassa kasvaa (rikkaruohojen lsäksi) viisi omenapuuta, päärynäpuu, luumupuu, kirsikkapuu, punaista, mustaa ja valkoista herukkaa ja erilaisia yrttejä, muutamia mainitakseni.

Keinun takana näkyy pöheköitynyt leikkipaikka
Pihalla on myös keinut, joista saa maailman parhaat vauhdit ja hiekkalaatikko, jossa on vanha kunnon kaivinkone! Tämä leikkialue me siivottiin heti ensimmäisenä kun tähän muutettiin, nyt passaa lasten leikkiä pihalla samalla kun äiti ryystää kahviaan pihakeinussa (joka muuten on ihan täydellisen mallinen!)


 Pihasta löytyy myös kesäkeittiö, jota ei vielä olla päästy kokeilemaan. Toistaiseksi katettu "terassi" on saanut toimia Pikkuherran päikkäripaikkana, sinne kun voi lykätä vaunut suojaan sateelta.


 Aiemmin mainitut herukkapuskat tuottivat tänä vuonna kivasti satoa. Näitä keiteltiin äitin opastuksella mehuksi (nyt osaan jo itsekin!), jota on nyt jääkaappi puolillaan! Seuraavaksi pitäisi siirtää pullot talouskellariin ja tehdä niitten kaveriksi mehua (ja hilloja) myös ompuista.



Syksy <3

1 kommentti:

  1. Äläkä unohda sitä viiniköynöstä! :D Kunhan asetutte taloksi niin saadaan rypäletuotantokin rullaamaan ja "aikuisten juomaa" kellarit pullolleen. ;)

    Tai vaihtoehtoisesti jätätte tertut kuivumaan siihen seinälle ja kas - iiiiso kasa rusinoita all yours. :P

    VastaaPoista