sunnuntai 23. lokakuuta 2011

Tekniikan ihmelapsi vs. teknologian hyökkäys

Meidän kotona jyllää joku teknisiä vempaimia tuhoava pöpö. Ensin meni kuivausrumpu. Se alkoi oireilla jo alkukesästä ja nyt viime viikolla luovutimme taiston. Ennen luopumista kodinkonekorjaaja oli käynyt katsomassa kuivausrumpua meillä kotona kolmesti ja kone oli käynyt liikkeessä kerran. 

Tietokonekin on temppuillut jo jonkin aikaa, ja kun takuuaika alkoi lähetä loppuaan, päätettiin ottaa härkää sarvista ja käyttää kone huollossa. Nyt raukka on huollossa kolmatta kertaa parin kuukauden sisällä. Neljättä kertaa ei tule, koska siinä vaiheessa olemme oikeutettuja saamaan uuden koneen (jonka kanssa saman rumban saa epäilemättä alkaa alusta..)

Myös tallentava digiboksi on vainonnut meitä vioillaan jo melko pitkän tovin. Se tallentaa välillä mitä sattuu, miltä kanavalta sattuu, ihan vaan siitä yksinkertaisesta syystä että se päivittää kanavansa useita kertoja kuukauden aikana. Aina ilman minkäänlaista varoitusta. Ihan kiva juttu noin muuten, mutta jos tallentavaan laitteeseen on sijoitettu tukku rahaa, olisi melko toivottavaa, että kone tallentaisi tarkoitettuja ohjelmia. Tänään digiboksi taisi tiltata lopullisesti ja kadotti KAIKKI kanavansa, eikä löydä niistä enää ainuttakaan! Onneksi television digivastaanotin kuitenkin toimii. *raivokasta puiden koputtelua*

Pesukoneen ongelmien kanssa ollaan painittu tämä syksy. Kone on suhteellisen uusi, vasta helmikuussa ostettu. Luulisi että kone pesisi pyykkiä esimerkiksi lupaamansa 6kg tai edes hiukan pienempia 5kg -koneellisia. Mitä vielä! Kone säästää vettä ja jättää pyykkeihin välillä isoja kuivia länttejä. Hajuista ja liasta en tällä kertaa edes aloita avautumaan. Korjaajasetä on käynyt kurkkaamassa pesukonettakin, mutta mitään varsinaista vikaa ei löytynyt. Saatiin kuitenkin suodattimeen uusi ehjä osa murtuneen tilalle. Ja kehotus pestä vajaita koneellisia. Se siis siitä energian säästämisestä...

Viime viikolla mikrokin käyttäytyi omituisesti, mutta ehkä on parempi ettei siitä kerrota sen enempää. Hajoaa kohta muuten ihan oikeasti.

PS. Jos jollain on tukuttain ylimääräistä rahaa, niin ne otetaan avosylin vastaan! 
PPS. Tämän postauksen tarjosi anoppi, joka antoi läppärin meille lainaan. En tiedä oliko se viisaasti tehty. Riski tekniikan tappavaan tautiin on olemassa. Toivotaan koneelle kuitenkin pitkää ja onnellista elämää!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti